Teollisuuden kadmiumjätevirrat päätyvät pääasiassa maaperään. Näiden jätevirtojen syitä ovat esimerkiksi sinkin tuotanto, fosfaattimalmin vaikutukset ja bioteollisuuden lanta. Kadmiumjätevirrat voivat myös tulla ilmaan (kotitalous) jätteenpolton ja fossiilisten polttoaineiden polttamisen kautta. Määräysten vuoksi vain vähän kadmiumia pääsee nyt veteen hävittämällä kotitalouksien tai teollisuuden jätevettä.
Toinen tärkeä kadmiumpäästöjen lähde on keinotekoisten fosfaattilannoitteiden tuotanto. Osa kadmiumista päätyy maaperään, kun lannoite on levitetty viljelymaalle, ja loput kadmiumista päätyvät pintavesiin, kun tuotantoyritykset kaatavat lannoitetuotannossa syntyvää jätettä.
Kadmium voidaan kuljettaa pitkiä matkoja, kun sitä imeytyy lietteeseen. Tämä runsaasti kadmiumia sisältävä liete voi saastuttaa pintavedet ja maaperän.
Kadmium adsorboituu voimakkaasti maaperän orgaanisiin aineisiin. Kun kadmiumia on läsnä maaperässä, se voi olla erittäin vaarallista, koska imeytyminen ruoan kautta lisääntyy. Happamoituneet maaperät lisäävät kasvien kadmiuminottoa. Tämä on potentiaalinen vaara eläimille, jotka ovat riippuvaisia kasveista selviytymisen kannalta. Kadmium voi kerääntyä elimistöön, varsinkin kun he syövät useita kasveja. Lehmien munuaisissa voi olla suuria määriä kadmiumia tästä syystä.
Kierrosmatot ja muut välttämättömät maaperän organismit ovat erittäin alttiita kadmiummyrkytykselle. Ne voivat kuolla hyvin pieninä pitoisuuksina, ja sillä on vaikutuksia maaperän rakenteeseen. Kun maaperän kadmiumpitoisuudet ovat korkeat, ne voivat vaikuttaa mikrorganismien maaperäprosesseihin ja uhata koko maaperän ekosysteemiä.
Veden ekosysteemeissä kadmium voi bioakkumuloitua simpukoihin, ostereihin, katkarapuihin, hummeriin ja kaloihin. Herkkyys kadmiumille voi vaihdella suuresti vesieliöiden välillä. Suolaisen veden organismien tiedetään kestävän paremmin kadmiummyrkytystä kuin makean veden organismit.
Kadmiumia syövät tai juovat eläimet saavat joskus korkean verenpaineen, maksasairauden ja hermo- tai aivovaurion.