Kuvaus
Primaarinen sappikirroosi (progressiivinen tulehduksellinen maksasairaus), jolle on tunnusomaista intrahepaattiset sappitiehyt. Sitä esiintyy pääasiassa 40-60-vuotiailla naisilla.
Primaarisen sappikirroosin todennäköinen diagnoosi perustuu 2 seuraavista 3 kriteeristä täyttymiseen:
-
Positiivinen seerumin antimitokondriaalisen vasta-aineen (AMA) tulos (titterit > 1:40)
-
Maksaentsyymien kolestaattinen kuvio yli 6 kuukauden ajan
-
Histopatologiset todisteet intrahepaattisten sappitiehyeiden epäsymmetrisestä tuhoutumisesta
Seerumin antimitokondriaaliset vasta-aineet kohdistuvat ei-elinspesifisiin mitokondrioiden antigeeneihin, jotka on numeerisesti luokiteltu M1-M9: ksi. M2 on yleisimmin tunnustettu antigeenikompleksi, joka koostuu 2-okso-happo-dehydrogenaasikompleksi (2-OADHC) -perheestä, joka sijaitsee sisäisessä mitokondriokalvossa. 2-OADHC koostuu E1-, E2- ja E3-alayksiköistä, E2 on immunodominantti epitooppi, johon kohdistuu antimitokondriaalinen vasta-aine M2. Yksi entsyymeistä, jotka kuuluvat 2-OADHC: hen, on pyruvaattidehydrogenaasikompleksi (PDC). Rekombinantti PDC-muoto kloonataan ja sitä käytetään AMA: n läsnäolon havaitsemiseen seerumista EIA: n kautta.
Vaikka immunofluoresenssimääritys on vaihtoehtoinen testausmenetelmä, EIA on edullinen, koska teknisiä haasteita on vähemmän ja määrityksen parempi toistettavuus.
Indikaatiot / hakemukset
Antimitokondrioiden vasta-ainetestaus tehdään yleensä laboratoriotyön osana potilaille, joilla on tiedossa tai epäillään maksan ja sappiteiden sairautta. Tällä laajalla potilasjoukolla voi esiintyä havaintoja, kuten väsymys, kutina, kohonneet transaminaasitasot, kohonneet alkalisen fosfataasin tasot ja hyperbilirubinemia. Tällaisessa ympäristössä voidaan saada myös laboratoriotestejä lääkeaineen aiheuttaman hepatiitin, metabolisen taudin, virushepatiitin ja erilaisten autoimmuunisairauksien varalta diagnoosin määrittämisessä.
Huomioita
Jopa oireettomien potilaiden positiivinen seerumin antimitokondriovasta-ainetulos viittaa voimakkaasti primaariseen sappikirroosiin tai osoittaa merkittävän aktiivisen primaarisen sappikirroosin kehittymisen riskin seuraavina vuosina. Huomaa kuitenkin, että antimitokondriovasta-aineen kvantitatiivinen mittaus ei heijasta taudin etenemistä eikä sillä ole mitään prognostista arvoa. Lisäksi 5% -10%: lla potilaista, joilla on primaarinen sappikirroosi, ei ole havaittavaa tasoa seerumin antimitokondriaalista vasta-ainetta. Näillä serologisesti negatiivisilla potilailla on kuitenkin samat kliiniset ja histologiset piirteet kuin seropositiivisilla potilailla.
Loppuvaiheen primaarista sappikirroosia sairastavien maksasiirrännäisten vastaanottajien seerumin antimokondriaalisten vasta-ainetasot voivat laskea hieman ja nostaa takaisin elinsiirtotasoille ensimmäisen elinsiirron jälkeisen vuoden aikana. Tämä vaihtelu ei kuitenkaan heijasta taudin uusiutumista eikä sillä ole kliinistä merkitystä. Lisäksi pienemmällä osalla potilaista, joilla on fulminantti maksan vajaatoiminta eri syistä, kuten lääkkeiden aiheuttamista maksavaurioista ja A- ja B-hepatiitista, raportoidaan olevan väliaikaisesti havaittavia seerumin antimitokondriaalisten vasta-aineiden tasoja, jotka häviävät vuoden kuluessa.
Joillakin yksilöillä, joilla on krooninen siirteen tai isännän tauti, ilmoitetaan olevan havaittavissa olevat antimitokondriaaliset vasta-aineet liittyvän patogeenisen taustan vuoksi.