Strategisten aseiden rajoittamista koskevat keskustelut

Tuloksena olevasta sopimusten kokonaisuudesta (SALT I) tärkeimmät olivat ballististen ohjusten vastaisia järjestelmiä koskeva sopimus ja väliaikainen sopimus ja pöytäkirja strategisten hyökkäysaseiden rajoittamisesta. Molemmat allekirjoittivat presidentti. Richard M. Nixon Yhdysvalloista ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Leonid Brezhnev Neuvostoliitosta 26. toukokuuta 1972 Moskovassa pidetyssä huippukokouksessa.

ABM-sopimuksella säänneltiin ballistisia ohjuksia, teoreettisesti voitaisiin käyttää muiden suurvaltojen laukaisemien mannertenvälisten ballististen ohjusten (ICBM) tuhoamiseen. Sopimus rajoitti molemmat osapuolet vain yhteen ABM: n käyttöönottoalueeseen (100 ohjusten laukaisupaikkaan) ja 100 sieppausohjeen. Nämä rajoitukset estivät kumpaakaan osapuolta puolustamasta enemmän kuin pientä osaa koko alueestaan, ja pitivät siten molemmat osapuolet toisen strategisten voimien pelottavan vaikutuksen alaisena. Yhdysvaltain senaatti ratifioi ABM-sopimuksen 3. elokuuta 1972. Väliaikainen sopimus jäädytti kummankin osapuolen lukumäärän ICBM: iä ja sukellusveneiden laukaisemia ballistisia ohjuksia (SLBM) nykyiselle tasolle viideksi vuodeksi odottaen neuvotteluja yksityiskohtaisemmasta SALT II: sta. Täytäntöönpanosopimuksena se ei vaadi Yhdysvaltain senaatin ratifiointia, mutta kongressi hyväksyi sen yhteisellä päätöslauselmalla.

SALT II -neuvottelut avattiin myöhään vuonna 1972 ja jatkui seitsemän vuoden ajan. Perusongelma näissä neuvotteluissa oli kahden maan strategisten voimien epäsymmetria, koska Yhdysvaltain keskitys keskittyi ohjuksiin, joissa oli suuret taistelukärjet, kun taas Yhdysvallat oli kehittänyt pienempiä ja tarkempia ohjuksia. Kysymyksiä herätti myös kehitteillä olevista uusista tekniikoista, määritelmäkysymyksistä ja todentamismenetelmistä.

Lopullisen neuvottelun jälkeen SALT II -sopimuksessa asetettiin rajoitukset strategisten laukaisulaitteiden (ts. Ohjusten, jotka voidaan varustaa useilla itsenäisesti kohdennettavilla paluulaitteilla) lukumäärälle lykkäämiseksi aika, jolloin molempien osapuolten maalla sijaitsevat ICBM-järjestelmät altistuvat tällaisten ohjusten hyökkäyksille. Rajoitukset asetettiin MIRVed ICBM -mallien, MIRVed SLBM -mallien, raskaiden (eli pitkän kantaman) pommikoneiden määrälle ja strategisten kantorakettien kokonaismäärälle. Sopimuksessa asetettiin kummallekin osapuolelle noin 2400 tällaisten asejärjestelmien kokonaisraja. SALT II -sopimuksen allekirjoitti presidentti. Jimmy Carter ja Brežnev Wienissä 18. kesäkuuta 1979, ja toimitettiin Yhdysvaltain senaatille ratifioitavaksi pian sen jälkeen. Mutta suurvaltojen väliset uudet jännitteet saivat Carterin poistamaan sopimuksen senaatin harkinnasta tammikuussa 1980 Neuvostoliiton hyökkäyksen jälkeen Afganistaniin. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto noudattivat kuitenkin vapaaehtoisesti SALT II -ohjelmassa sovittuja aseiden rajoituksia seuraavina vuosina. Samaan aikaan Genevessä kahden suurvallan välillä vuonna 1982 aloitetut uudet neuvottelut saivat nimen Strategic Arms Reduction Talks (START).